Etusivu  Henkilökuva  Esittely  Palvelut / Hinnat  Galleria  Ota yhteyttä  
 

Henkilökuva



Olen energinen yhden lapsen äiti jonka elämään aktiivinen liikunta on kuulunut jo vuosien ajan. Nuorena ratsastin ja parikymppisenä innostuin kuntosali harjoittelusta ja asiasta kiinnostuneena imin tietoa niin ravitsemuksesta kuin harjoittelustakin. Kävin aktiivisesti salilla ja lenkillä ja jossain kohtaa olin myös muiden valmennuksessa. Ohjasin ryhmäliikuntatunteja ja imin lisää tietoa. Vuonna 2010 hankin itselleni koulutuksen Trainer4Youlla ja siitä lähtien olen toiminut yrittäjänä alalla.

Kolusin myös läpi Precision Nutritionin oppikirjat ja verkkokurssin koska ravitsemus on suurin tekijä ihmisen hyvinvoinnissa. Omaan ruokavalioon kuuluvatkin lähinnä puhtaat, lisä-aineettomat ruuat. Olen myös paleon suuri puolestapuhuja mutta jokaisen ruokavalio tehdään tietysti omien mieltymysten mukaan.

Lisäksi vuosien ohjaus kokemusten jälkeen koin että haluan kouluttautua myös Mental Traineriksi pystyäkseni motivoimaan ihmisiä vielä paremmin. Suurin ongelma kun yleensä on ihmisen omissa uskomuksissa että en pysty en kykene. Vaikka ihan jokainen pystyy ja kykenee jos vain haluaa.
Mentaalivalmennuksessa opetellaan asettamaan tavoitteita niin lyhyellä kuin pidemmälläkin aikavälillä, ja pyritään purkamaan ihmisen omassa mielessä olevia esteitä tavoitteiden saavuttamiseksi.

Loistava työkalu myös stressin hallintaan ja eri lajeissa kilpaileville urheilijoille!

Oma tavoitteeni on pysyä kunnossa lopun ikään ja tukea oheisharjoittelulla omaa harrastusta. Treenaan salilla luonnollisesti useamman kerran viikossa tavoitteellisesti mutta harrastan paljon myös aerobista. Käyn lenkillä, juoksen portaita, pyöräilen ja ratsastan sekä valmentaudun ratsastuksen parissa säännöllisesti. Erityisesti ratsastuksen takia minulle on tärkeää ylläpitää hyvä kunto kaikilla osa-alueilla ja huolehdin myös venyttelystä päivittäin. Monipuolisuus on kaiken a ja o, niin mielen kuin kehonkin kannalta.

Olen työskennellyt yhteistyössä seurojen ja painonhallinta ryhmien kanssa tehden ravintovalmennuksia, lajista ja tavoitteesta riippumatta. Ja yhä useampi vaikeasti ylipainoinen on pudottanut kanssani yli 30kg. Teen yhteistyötä myös useiden tallien kanssa ja tarpeen mukaan vierailen talleilla pitämässä luentoja niin oheisharjoittelun kuin oikeanlaisen ravinnonkin tärkeydestä ratsastajille. Valmennuksessani on ollut pitkään myös useita eri lajeissa kilpailevia ratsastajia sekä harrastelijoita. Lisäksi kirjoitan treeniohjeita ratsastusalan lehteen.

Ohjaan tilauksesta ryhmille ja firmoille myös syvävenyttelyitä, kahvakuulatunteja, saliohjauksia, ulkotreenejä sekä pidän luentoja ravinnosta, liikunnasta ja motivaation harjoittamisesta.

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika ilmaiseen alkutapaamiseen!